Israel ja Juuda

Israel ja Juuda ovat henkilön nimiä, heimon tai kansan sekä valtion nimiä. Israelin nimi esiintyy jo historiallisissa lähteissä Egyptin farao Merneptahin, Ramses II:n pojan, pystykivessä, joka luettelee faraon valloituksia Kanaaninmaassa 1200-luvulla eKr. On katsottu, että tämän perusteella alueella on jo tuolloin asunut Israel-niminen heimo tai kansa.

Patriarkka Jaakob sai Raamatun kertomuksen mukaan nimen Israel taisteltuaan Jumalan kanssa. Hän oli patriarkka Abrahamin pojan Iisakin poika. Abraham oli alun perin kotoisin Syyro-Mesopotamiasta, josta hän perheineen muutti Välimeren itäisessä pohjukassa sijainneeseen Kanaaninmaahan. Abrahamia pidetään seemiläisenä, ja Raamatussa Abrahamia kutsutaan heprealaiseksi. Iisakista polveutuvien jälkeläisten kieltä kutsutaan hepreaksi. Jaakobin jälkeläiset siirtyivät Kanaaninmaasta Egyptiin. Raamatun mukaan Israelin kansa oli Egyptissä orjuudessa ja viimein vapautui sieltä asettuen lopulta Kanaaninmaahan.

Koska Israel-nimi varhaisista ajoista alkaen liitettiin Israelin kansaan, se yhdistettiin myös keskeisesti yksijumalaiseen Jahve-uskoon.

Jaakobin pojan Juudan nimestä puolestaan juontuvat häntä seuranneen Juudan heimon ja kuningaskunnan nimi sekä sanat Juudea ja juutalainen. Raamatun mukaan Saul hallitsi Israelin ensimmäistä kuningaskuntaa, ja Daavid sai johdettavakseen Juudan kuningaskunnan. Tämän jälkeen Daavid perusti israelilaisten yhdistyneen kuningaskunnan (Israel ja Juuda) noin 1000 eKr. Israel-nimestä tuli keskeinen osa juutalaisten uskonnollista ja kansallista luonnetta. Daavidin pojan kuningas Salomon kuoleman jälkeen kuningaskunta jakaantui pohjoiseen Israeliin ja eteläiseen Juudan kuningaskuntaan. Hellenistisellä kaudella ja roomalaisajalla alueella oli hasmonealaisten ja Herodesten suvun Juudean kuningaskunta. Israelin yksi maantieteellinen alue on nykyään Juudea, jonka osia kuuluu palestiinalaisten itsehallintoalueeseen Länsirannalla.